lauantai 19. tammikuuta 2013

Crazy week (:



Moikka kaikki ihanat lukijat.
Sori kuin ei ole tullut postausta pitkän aikaan.
Tässä postauksessa tulle kuvia mitä on tapahtunut viikkojen aikana.



Lauantai  12.1.2013



Sunnuntai  13.1.2013



Joo tuota noin, kuin mä menin noppan kanssa ulos ja kuin me tulimme sisälle niin äiti laittoi keittiössä ruoka ja se ihmetteli kuin mä katsoin meidän kattoa, sitten se huomasi että katossa oli tomaatti murska, sitä oli siällä koska se oli avannut sen purkin ja se olikin ollut vanha ja se sitten räiskyi katon.


Maanantai  14.1.2013


Noppa ja Lily vierekkäin sohvalla eka kerta.


Tiistai  15.1.2013 


Me tehtiin koulussa amerikalaisia pannu kakkuja.


Sitten koulun jälkeen Nina tulli meille ja me tehtiin Amerikalaisia pannu kakkuja. Me tehtiin isompia kuin koulun. Koulussa me käytettiin siirappia vaikka pitäisi käyttää vaahtera siirappia, mutta ope sanoi että se on liian kaalista. Sitten Ninan kanssa me käytin kaupasta ostamassa kinuski kastiketta ja käytettiin sitä siirapin siasta ja se oli todella hyvää.


Noppa syö sen pahvilatikkoa.


Keskivikko 16.1. 2013


Mä latasin tamago pelin sinä piitä paina tuota muna 1,000,000 kerta.


Torstai  17.1.2013


Mä sain mun ekan kymppin kokeesta, olen todella iloinen.

Perjantai  18.1.2013


Tänään Siri tulli meille ja me herkuteltin oikein kunnolla.


Ja sitten kuin me menimme lukeman EMP'en esitettä niin mä ihmettelin että mikäs ihmeen paakku se peiton alla on mutta se hän olikin vain Lily.

Mutta eipä mulla tässä mitään muta sitten ollutkaan.
Moikka
Adios amigo.

Hyvää lauantai ilta kaikille.

Emma (:

3 kommenttia:

  1. Ihania kuvia ♥ Ja haha noi tomaattimurskat katossa xD

    VastaaPoista
  2. Emma :o Mist kokeest sait kympin :)? ja onnee!!

    VastaaPoista
  3. kiitos siri (:
    ja jenny mä sain enkun kokest

    VastaaPoista