perjantai 12. lokakuuta 2012

Tahtoo pulla.


TERPPA TERPPA!
Tänään lähdin aikaisin aamusta hulluille päiville.
Mä menin koulun jossa mä odotin Jennyä, koska me pätettin mennä yhdessä hulluille päiville, koska Jennyllä alkoi koulu vasta kello 10 ja muulla kello 11,me lähdettiin kävelemän koulusta vähän vaille kahdeksan.
Wilma kin oli hulluille päivillä.






Minä ja Jenny olimme ihan järkyttyneitä ( no, ehkä ei ihan järkyttyneitä mutta yllättyneitä että Jumbossa oli niin vähän ihmisiä)


Jenny lähti Koulun vähän yli yhdeksän ja minä ja Wilma jäimme vielä sinne katsellemän hullujen päivän tarjouksia. Wilma osti ison suklaamuffinssin. NAM NAM.


Kun meidän oli aika lähteä koulun niin meillä oli juuri alkanut ruokavälitunti.
Niin minä ja Nina jaoimme pullan jonka olin ostanut, se oli todella hyvä.


Ennen mun ekan tunnin alkua niin Sirillä oli samassa kerroksessa tunti niin me ehditin jutella sinä hetki.
Ja Siri kysy: nätsä missä mä säilytän mun nenäliina?
Mä olin hetken aikaan että WHAT?
Sitten mä huomasin että se oli Sirin villasukassa, nerokasta pistä se sinne jos ei ole taskuja.


Kuin mä pääsin kotiin niin mä odotin että IKEA'n tyypit toisivat mun sängyn, ( koska mä sisustan mun huonetta ja se sänky joka muulla oli niin on ainakin 1000 vanha no ehkä ei niin vanha mutta silti ).
Mun sänky tulli osissa niin mä joudun nukkuman 4-6 päivä lattialla mutta ei se mua haitta.
Ostin myös irtokarkkeja hulluilta päiviltä joten niitä nyt syömän ja X-FACTOR USA, kattomaan mutta se alkoa vasta kello 20.

MORPPA MORPPA! 
MOIKKA MOIKKA!
ADIOS AMIGO!

PS: mä ten sitten huone postauksen kuin olen saanut sisustettu valmiiksi.

Nähdään tas.
Hyvä viikon loppua teille kaikille!
Emma.

4 kommenttia:

  1. Haha, mun nerokas nenäliina säilytys :D Pidin siellä myös mun muumilakuu aamunavauksen aikana ku ei ollu taskuja xD
    Hienoja kuvia! Vaikka näinkin jo suurimman osan sun kameralla ;)

    VastaaPoista
  2. villasukissa on kätevä säilyttä kaikken laista tavara :D

    VastaaPoista
  3. following back!
    http://namelessfashionblog.blogspot.it/
    http://www.facebook.com/NamelessFashionBlog

    VastaaPoista